KIITOS KAUDESTA 2024-2025!
On tullut aika laittaa Puijo Wolleyn edustusjoukkueen ja Puijon Ykkösen kausi 2024–2025 pakettiin ikuisten muistojen ja kiitosten myötä! Kauden kruunasi eilinen Liigajoukkueen Suomen mestaruus, jossa myös osa Ykkösen pelaajista pelasi farmisopimuksella!
Ykkönen sijoittui sarjassa kuudenneksi. Playoff- taival alkoi puolivälieräottelulla Raision Urheilijoita vastaan Neulamäessä 15.3. Lähdimme otteluun altavastaajina runkosarjan sijalta 6 ja Raisio sijalta 3. Ottelu kääntyi meidän voitoksemme 3–2. Jännitystä ei ottelusta puuttunut ja tunnelma hallissa oli mahtava. Pelin jälkeen suuntasimmekin heti bussiin ja lähdimme kohti Raisiota Tampereen kautta. Raisu katkaisi sunnuntain ottelussa haaveemme välieristä, ollessaan selvästi Puijoa parempi lukemin 3-1 ja voittaessaan lisäksi kultaisen erän. Raisu sai siis jatkaa matkaansa välieriin ja lopulta koko ykkössarjan mestareiksi. Huonolle Puijo ei siis hävinnyt. Nyt kun kauden päättymisestä on kulunut kuukausi, on hyvä hetki muistella kautemme muutamia kohokohtia.
Syksyllä aloitimme Suomen Cupin kukistamalla Kuortaneen kotona 3–2, joka siivitti meidät seuraavalle kierrokselle Arctic Volleyn liigajoukkuetta vastaan. Arcticille hävisimme kuitenkin kotona 3–1, mutta ottelu oli täynnä taistelua ja jätti varmasti jokaiselle Puijon pelaajalle upean muiston Suomen cupista. Tammikuussa saimme vierailla Pieksämäen Tsempin kotikentällä ja järjestimme upean ottelutapahtuman yhteistyössä Tsempin ja kumppaneiden kanssa. Vastassa oli Turun Urheiluliitto ja tapahtuman kruunasi 3–0 voitto hienon yleisön edessä. Ottelutapahtuma oli upeasti järjestetty. Tarjosimme hienon lentopalloelämyksen pelaajille ja yleisölle paikallisten tukijoiden avulla. Viimeisen kotiottelumme pelasimme Joroisissa, jossa kukistimme Salpiksen 3–0. Tämä ottelutapahtuma oli myös hieno päätös runkosarjalle, joka ei myöskään olisi onnistunut ilman yhteistyötä Joroisten urheilijoiden ja paikallisen yritysten tukea ja apua. Suuri kiitos siis kaikille Pieksämäen ja Joroisten ottelutapahtuman mahdollistaneille!
Näiden tapahtumien lisäksi kaudesta on jäänyt upeita muistoja hauskojen pelireissujen, sekä hienosti järjestettyjen kotiotteluiden myötä. Jokainen näistä ovat vaatineet uurastuksen niin meidän upeilta tukitiimiläisiltä, kuin sponsoreiltakin. Kiitos siis pelaajien puolesta, kun olemme saaneet kauden aikana keskittyä lentopalloon ja nauttia pelaamisesta yhdessä!
Vaikka nyt onkin aika hengähtää hetkeksi lentopallosta ja nauttia keväästä, katseet suunnataan pian jo ensi kauteen. Puijo Wolley jatkaa taivaltaan naisten ykkössarjassa myös kaudella 2025–2026 ja toivottavasti mahdollisimman monella olisi innostusta jatkaa yhteistä matkaa. Lisää uutisia Puijon Ykkösen ensikaudesta on tulossa pian, joten pysykäähän kuulolla.
Mukavaa kevättä ja vielä kerran lämmin kiitos kaikille!
Valmennuskeskustoiminta Kuopioon - Petteri Penttinen päävalmentajaksi. 💛🖤
Suomen Lentopalloliitto keskittää toisella asteella opiskelevien tyttöjunioreiden huippuvalmennustoimintansa Kuopioon ja kolmelle muulle paikkakunnalle.
Valmennuskeskuksen ja Puijo Wolleyn naisten 1-sarjajoukkueen päävalmentajaksi valittiin Petteri Penttinen. 39-vuotias Penttinen on pitkän liiga-passariuransa jälkeen toiminut Savo Volleyn apuvalmentajana, Kuopion alueen urheiluakatemian vastuuvalmentajana, juniorijoukkueen valmentajana, Idän aluevalmentajana ja on nyt mukana myös Lentopalloliiton kouluttajaverkostossa.
”Olen innoissani uudesta valmennuskeskusvalmentajan ja naisten 1-sarjan päävalmentajan pestistä! Ei varmaan voisi olla hienompaa ympäristöä aloittaa päävalmentajauraa kuin akatemia- ja valmennuskeskusympäristö, mikä mahdollistaa päivittäisen harjoittelun nuorten kanssa kouluun yhdistettynä. Aikaisemmin olen toiminut apuvalmentajan roolissa ja valmentanut fysioterapeutin työn ohessa. Nyt uuden pestin myötä pystyn käyttämään enemmän aikaa valmentamiseen ja urheilijoiden kehittämiseen.
Viime kauden valmennustiimin jatkaessa oman työni aloittaminen helpottuu. Seuraavan kauden suunnittelu ja pelaajien kartoitus onkin jo aloitettu tiimin kanssa.” - Petteri Penttinen
Valmennustiimissä Penttisen apuna jatkaa Idän alueen päävalmentaja ja viime kaudella Puijon Ykkösen päävalmentajana toiminut Henrik ”Here” Kosonen! 💛🖤
”Valmennuskeskuksen aloittaminen Kuopiossa parantaa entisestään toisella asteella opiskelevien tyttöjen mahdollisuuksia jatkaa tavoitteellista lentopalloilijan uraa Itä-Suomen alueella. Myös jo olemassa oleva ja toimintaa jatkava Kuopion alueen urheiluakatemian toimintaympäristö on osoittautunut toimivaksi ja kilpailukykyiseksi” - Henrik Kosonen
KIITOS VUODESTA 2024 JA HYVÄÄ JOULUA!
On tullut aika laittaa Puijo Wolleyn naisten 1-sarjajoukkueen syyskausi pakettiin, rauhoittua joulun viettoon ja kiittää kaikkia matkassa olleita syyskauden aikana. Mitä syyskauteemme on sitten kuulunut?
- 5 kotiottelua, joista 3 voittoa ja 2 tappiota.
- 6 vierasottelua, joista 2 tappiota ja 4 voittoa
- 2 Suomen Cupin ottelua Kuortanetta ja Arctic Volleyn liigajoukkuetta vastaan. Molemmat Cup- ottelut tarjosivat mahtavaa viihdettä katsojille, sekä paljon oppia ja kokemusta pelaajille. Kuortaneen voitimme kotona 3-2, mikä vei meidät Cupin kolmannelle kierrokselle Arctic Volleyn liigajoukkuetta vastaan. Vaikka Cup- tiemme päättyikin tappioon Arctic Volleylle 3-1, varmasti jokainen muistaa tuon illan Pohjantiellä vielä pitkään.
Syyskautemme on ollut vauhdikas ja täynnä huikeita onnistumisia. Joukkueena olemme syksyn aikana hitsaantuneet hyvin yhteen, kehittyneet yksilöinä, sekä yhdessä. Pelien osalta nälkää on jäänyt vielä paljon kevään otteluihin, joten ensi vuonna Puijo tullaan näkemään jälleen täynnä taistelutahtoa. Lämpimät kiitokset kaikille vuonna 2024 matkassa mukana olleille. Teidän tukenne on ollut meidän joukkueellemme korvaamatonta. Mukavaa ja rauhallista joulua, sekä onnellista uutta vuotta! Nähdään jälleen ensi vuonna hallilla!
Toivottaa Puijon Ykkönen
Klikkaa kuvasta ja lue otteluraportti!
Kuopiossa nähtiin viisieräinen trilleri – Puijon Ykkönen niukasti parempi
https://www.lentopallo.fi/uutiset/puijo-ykkonen-kuortane-naiset-2-kierros/
Ensimmäisen joukkueillan tunnelmia💛
Iltaa vietettiin mökillä rennosti lenkkeillen, saunoen ja paljuillen. Iltaan mahtui myös vesiurheilua ja Kuopiorock -talkoot! Kesätauko on nyt ohi ja ensi viikolla on aika palata treenisalille valmistautumaan kauteen 24-25! 🔥
Kiitos kaudesta 2023-2024!
Kautta voidaan pitää todella onnistuneena, sillä Puijo pystyi jo ensimmäisellä 1-sarjakaudellaan pääsemään pudotuspeleihin ja etenemään jopa välieriin neljän parhaan joukkoon. Puijon Ykkönen toimi myös farmijoukkueena LP Puijon liigaseuralle, mikä mahdollisti pelaajien siirtymisen sarjatasolta toiselle ja siten tuki pelaajien kehittymistä. Savon Sanomia lainaten: ”Naisten lentopalloilu voi hyvin Kuopiossa” 💛🖤
Kiitos vielä kerran pelaajille, valmentajille, staffille, yhteistyökumppaneille, talkoolaisille, taustahenkilöille, kotiyleisölle ja Puijolaisille kaudesta!🥰