Katariina Korhosen haastattelu
9.6.2026
Katariina Korhoselle avautui paikka San Francisco volleyball yliopistosta. Puijo Wolleyn kesätyöntekijät Emmi ja Sanni pääsivät haastattelemaan häntä. Katariina kertoi peliurastaan ja tulevaisuuden näkymistään.
Kuka olet ja kauan olet pelannut lentopalloa?
Olen harrastanut lentopalloa kolmannelta luokalta asti eli vähän yli 10 vuotta.
Millainen pelitausta sinulla on?
Olen aina pelannut Puijossa. Aloitin D-tytöissä ja jatkoin siitä käyden kaikki ikäluokat läpi. Nousin lopulta naisten 2-sarjaan ja siitä naisten 1-sarjaan. Pelasin molemmissa kaksi vuotta, jonka jälkeen pääsin pelaamaan liigaan, jossa pelasin yhden vuoden.
Millaista oli pelata liigassa?
Se oli Iso askel omalla urallani. Treenejä oli joka päivä ja välillä jopa kahdet päivässä. Esimerkiksi niin, että päivä sisälsi lajitreenit ja puntin. Liigajoukkueessa minua ympäröi ihmiset, joilla oli samoja tavoitteita. Se toi paljon motivaatiota myös itselle.
Mitä kautta sait paikan San Franciscosta?
Olin miettinyt paikan hakemista jo pitkään, mutta vuosi sitten päätin hakea paikkaa ulkomailta. Hankin itselleni agentin agentti toimiston kautta. Se vaati myös paljon itsenäistä yhteydenottoa. Marraskuussa sain myönteisen vastauksen San Franciscosta. Sen jälkeen asioiden järjestelyä eri valmentajien kanssa oli paljon, mutta lopulta asiat saatiin sovittua.
Koska muutat ja kauan asut siellä?
Muutan heinäkuun lopussa San Franciscoon asuntolaan muutaman muun opiskelijan kanssa. Asun siellä mahdollisesti neljä vuotta mutta se riippuu siitä, kuinka hyvin viihdyn. Palaan Suomeen aina jouluina ja kesäisin.
Opiskeletko tai teetkö töitä pelaamisen ohella?
Opiskelen samalla kauppatieteitä ja tutkinto kestää vielä neljä vuotta.Töiden teko treenaamisen ohella riippuu siitä, saanko niitä ja riittääkö aika.
Miltä tuntuu lähteä vieraaseen maahan yksin?
Jännittää, mutta hyvällä tavalla. Pääsen kokemaan uutta ja minulle avautuu paljon uusia mahdollisuuksia. Olen päässyt jo tutustumaan uusiin ihmisiin, joukkuekavereihin ja valmentajiin, joten muuttaminen ei tunnu niin pelottavalta. Puhun englantia äidin kanssa eli englannin puhuminen ei tunnu vieraalta ajatukselta.
Onko sinulla vielä jotain suuria tavoitteita?
Haluaisin päästä pelaamaan ammattilaistasolla. Suoritettuani tutkinnon haluaisin jatkaa peliuraani jossain päin Eurooppaa tai palata takaisin Suomeen pelaamaan.
Mikä on toiminut motivaationa urasi aikana?
Suuret tavoitteet ovat toimineet motivaationa treenaamiselle. Olen aina tiennyt että haluan päästä pelaamaan ulkomailla. Minulla on jatkuva halu kehittyä ja kehittää itseäni. Kaikki motivaatio on aina lähtenyt itsestäni.
Mitä haluaisit sanoa nuoremmille pelaajille, joilla myös suuria unelmia?
Usko itseesi! Pahin asia, mitä voi käydä on epäonnistua. Pahimman sijasta kannattaa ajatella, mikä on parasta mitä voisi tapahtua. Aina voi yrittää uudestaan. Vaikka muut eivät uskoisi sinuun, voit kääntää negatiiviset kommentit voimavaraksi.
9.6.2026

