Kaudenavaus on täällä!

28.9.2016

Timo Tolvanen

Timo "Dole" Tolvanen kirjoittaa kauden avauksen alla ennakkotunnelmia. Tervetuloa viikonloppuna Puijo Wolleyn Naisten kauden avauspeleihin Pohjantien koululle!

Niin se vaan kesä vierähti ja ollaan sarjakauden avausottelun kynnyksellä.

Joukkue saatiin oikeastaan todella hyvissä ajoin kasaan ja ollaan saatu harjoitella koko kesä ja alkusyksy tosi hyvin. Tytöt ja uusi valmennusryhmä on tehnyt hyvällä asenteella ja korkealla motivaatiolla hommia illasta toiseen. Mutta se mitä on tehty, niin sitä aletaan mittaamaan nyt!

Joukkueessa on sopivasti viime vuoden joukkueesta jäänyttä nälkäistä peluria, sekä monta uutta mielenkiintoista pelaajaa, joten uskon, että saamme nähdä iloista ja taistelevaa naislentopalloilua Kuopiossa myös tänäkin vuonna!

Ensimmäisenä viikonloppuna meitä saapuu mittaamaan kaksi sarjan ennakkoon kovinta joukkuetta, kun lauantaina kohtaamme viime kauden 1-sarjan välierä - ja finaalijoukkueet, eli Kuortaneen nuorten maajoukkue-ryhmän, sekä Nurmon Jymyn.    

Kausi alkaa lauantaina 1.10 kun Pohjantielle saapuu Kuortane. Joukkue on kova ja taitava ryhmä, koska joukkue on täynnä ikäryhmiensä parhaimpia pelaajia. Joukkue pystyy myös harjoittelemaan Kuortaneen urheiluopistolla lähes ammattimaisesti.

Tässä vaiheessa on vaikea sanoa, ketä verkon toiselle puolella asettuu, kun joukkueessa on iso ryhmä, jota he peluuttaa niin 1-sarjassa, kuin naisten mestaruusliigassakin.

Valmentajina tällä joukkueella on minulle tuttuja kasvoja, eli naisten maajoukkueen päävalmentaja Tase Kangasniemi ja Tampereelta tuttu Patse Palonen. Eli juttua saattaa riittää myös pelin aikana ;)

 

Sunnuntaina vastus jatkuu kovana, koska meitä vastaan saapuu Nurmon Jymy.

Viime keväänä Puijo Wolley kävi tasaiset ja hienot 1-sarjan finaalit läpi Nurmon kanssa ja molemmat pääsi näin ollen myös karsimaan mestaruusliigaan.

Nurmon joukkueestakaan ei ole hirveästi ennakkotietoja tihkunut,

mutta perinteikäs lentopalloseura on varmasti tänäkin vuonna kova joukkue.

Eli tässä vaiheessa, kun ei ole paljoa tietoa vastustajasta, niin silloin kaikki keskittymineen tulee olla omassa tekemisessä ja joukkueen pelihuumorin ja asenteen tulee olla tapissaan heti alusta lähtien. Pelien edetessä voidaan toki yrittää reagoida myös vastustajan peliin, mutta tärkeimpänä teemana syksyn kierroksilla on varmasti oman pelin eteenpäin vieminen.

Toivotaan, että yleisö on meidän mukana ja tukena heti alusta lähtien ja jatketaan siitä meiningistä mitä oli viime keväänäkin Pohjantien koululla !

Ei kun vuan kaikki paikalle tulevana viikonloppuna luomaan tunnelmaa!

 

Terveisin,

Timo "Dole" Tolvanen

Päävalmentaja

Puijo Wolley