Puijo Wolleyn Naisten kausi alkaa lauantaina

25.9.2014

Puijo Wolleyn Naisten kausi käynnistyy vieraspeleillä 27.-28.9.2014 Ylöjärvellä ja Porissa. Ensimmäinen kotipeliviikonloppu on 4.-5.10.2014.

 

 

Puijo Wolleyn naisten edustusjoukkueen kausi käynnistyy toden teolla tulevana viikonloppuna, kun joukkue matkustaa vieraspelireissulle Ylöjärvelle ja Poriin. Lauantaina PuWon naiset saavat vastaansa Ylöjärven Ryhdin ja sunnuntaina Koiviston Iskun.

Päävalmentaja Arttu Keränen uskoo, että joukkue on valmis ensimmäisiin peleihin.

­- Totta kai tekemistä yhteispelissä ja myös yksilötasolla riittää, mutta kausi on pitkä ja aikaa kehittymiseen on paljon. Harjoituspelit ovat menneet kelvollisesti, joten olo on luottavainen.

Keräsen mukaan viikonlopun peleissä mielenkiintoisinta on uusien vastustajien kohtaaminen.

-Ylöjärvellä tehdään laadukasta juniorityötä ja siellä vastassa on nuori joukkue. Koiviston Isku on sekoitus nuoria ja kokeneita pelaajia. Lähdemme ilman muuta hakemaan kahta voittoa ja tietysti myös tärkeää informaatiota omasta pelistä aidossa pelitilanteessa.

 

Puijo Wolleyn naisten ensimmäinen kotipeli pelataan Pohjantien koululla lauantaina 4.10. klo 17. Tuolloin vastaan asettuu Nurmon Jymy.

 

Linkki Puijo Wolleyn Naisten www-sivuille http://www.puijowolley.fi/naiset-edustus/

 

Linkki Naisten 1-sarjan otteluohjelmaan http://lentopallo.torneopal.fi/taso/sarja.php?turnaus=vb2014a&sarja=N1&lohko=1

 

Lisätiedot päävalmentaja Arttu Keränen p. p.  044 712 0992

 

Linkki Naisten 1-sarja, lohko 1 otteluohjelma