Jäsenhuone|Työhuone
« Takaisin seuran etusivulle

Riikka Koivusaari jatkaa!

5.5.2020

26-vuotias Alajärven Ankkureiden kasvatti pukee Puijon paidan päällensä myös tulevalla kaudella!

 

Puijo saa aloittaa joukkueen julkistamisen Riikasta. 178cm kovaa lyöntivoimaa siirtyy takaisin vasempaan laitaan tulevalle kaudelle ja hihaa tullaan hiomaan kuntoon läpi kesän. Viime kaudella takaisin Puijoon palannut pelaaja aloittaa jo neljännen kautensa seurassa.

 

”Olen todella iloinen siitä, että Riikka jatkaa meidän joukkueessamme. Viime kaudella Riikan kanssa mentiin isoja askelia eteenpäin monella osa-alueella ja tulevalla kaudella jatketaan hommia. Vahvuutena Riikalla on ehdottomasti kova hyökkäys. Intohimoinen ja sitoutunut harjoittelija, joka nauttii lentopallosta.”, tiivistää päävalmentaja Jukka Lehtonen.

 

Riikka odottaa jo innolla harjoitusten alkua: ”On hienoa jatkaa Puijossa, innolla odotan, että uusi joukkue pääsee ensinnäkin kokoontumaan yhdessä. Uskon, että hallilla alkaa kunnon tohinat Jugin ohjaksissa, pääsee hiomaan viimeisen päälle tekniikoita ja mikä tärkein nauttimaan lentopallon tuomasta ilosta yhdessä. Jossun tarkkaakin tarkempaa piiskausta fysiikan puolella on kerinnyt tulla jo ikävä.”