Muutoksia loppuvuoden pelaamiseen

1.12.2020

Itä-Suomen minijunnujen ja aikuisten aluesarjat keskeytetään 1.-31.12.2020 väliseksi ajaksi

Koronatilanne ei ole Itä-Suomessa kovin paha, mutta tilanne voi muuttua lyhyessä ajassa, joten alueella halutaan laittaa kaikkien terveys etusijalle, toimia vastuullisesti ja vähentää epävarmuutta turnausten järjestämisen suhteen. Myös Etelä-, Länsi- ja Lounais-Suomen sekä liiton sarjat ovat pääosin tauolla, mahdollisesti Pohjois-Suomikin rajoittaa toimintaansa. Yhtenä tavoitteena on varmistaa, että toiminta pystyisi jatkumaan keväällä, jos rajoitteilla saataisiin taudin leviämistä edes osittain hidastettua.

Minijunnujen sarjoissa ei joulukuussa ole otteluohjelmissa enää muita kuin E-ikäisten ja 6vs6-turnaukset, niitä ei siis järjestetä. Aikuisten sarjoissa on sekä miesten että naisten sarjoissa kaksi turnausta. Niille voidaan sopia uusi aika, ja tarvittaessa finaaliturnauksia siirretään huhtikuulle, jos alkusarjojen turnauksia ei muuten ehditä pelata.

Harjoittelua joukkueet voivat jatkaa oman harkintansa mukaan.

Lentopalloliiton hallinnoimissa mestaruusliigassa sekä 1- ja 2-sarjoissa toteutuvat liiton antamat rajoitukset.

Lisätietoja voi kysyä sarjanhoitajalta.