OP kesäduunari esittelyssä

7.6.2023

Puijo Wolleyllä on töissä tällä hetkellä OP-kesäduunari Viivi. OP Pohjois-Savo on tukenut tänä vuonna nuorien työllistymistä ja tämän tuen avulla Puijo Wolleylla on ollut mahdollisuus ottaa kesätöihin oman seuran juniori. Viivi on omalla työpanoksellaan edistänyt seuran toimintaa. Työtehtäviä ovat olleet muun muassa seuran sivujen päivittäminen, kauden päättäjäisten valmistelu ja toteuttaminen, junioreiden treenien vetäminen ja somejutut.


Tässä Viivin esittely itsestään:

Olen 17-vuotias lukiota käyvä nuorukainen. Suunnitelmissa on kirjoittaa ylioppilaaksi ensi keväänä, joten pian pitää alkaa lukea syksyn kirjoituksiin. Nyt kesällä ajattelin lukemisen lisäksi lätkiä biitsiä, hengata kamujen kanssa ja toki viettää laatuaikaa Maaritin kanssa täällä Puijon toimistolla. 

Olen pelannut lentopalloa Puijo Wolleyssä 8 vuotta. En siis aloittanut lentopalloa jo kohdussa, kuten Anna Kaisa Kerminen, vaan aloitin sen vasta ala-asteella. Viimeisen vuoden olen lentopallon osalta keskittynyt junnujen valmennukseen ja Kallaveden lukion välituntilenttiksen hallitsevassa mestarijoukkueessa pelaamiseen:) 

Hain Puijo Wolleyltä kesätöitä, koska olin viime syksynäkin täällä töissä ja kokemus oli positiivinen. Työkaverit ovat kivoja ja homma toimii. Toimistolla tykkään viihdyttää itseäni ja muita ja olen onnistunut tässä kerrassaan mainiosti. Olen myös yrittänyt tarkistaa kirjoitusvirheitä teksteistäni, koska Aaro kesäduunari ei muistanut:) Oikeesti oon saanut kaiken tehtyä, mitä on tehtäväksi annettu ja kaikilla on ollut kivaa...

Kivaa kesää kaikille!