Puijo Wolley hakee toiminnanjohtajaa.

7.7.2020

Puijo Wolley Juniorit ry (Kuopio) on vuonna 1998 perustettu lentopallon erikoisseura. Nimemme mukaisesti tarjoamme juniori-ikäluokille (F-A) mahdollisuuden harrastaa paikkakunnalla lentopalloa. Kaudella 2019 - 2020 meillä oli joukkue jokaisessa junioriluokassa, sekä tytöissä että pojissa. Lisäksi meillä on naisten- ja miesten joukkueita 2-sarjasta alaspäin, harrastelentopallo toimintaa aikuisille ja kerhotoimintaa lapsille.

Toiminta-ajatuksemme on -pienestä pitäen yhteistyöllä tavoitteita kohti-.


Nykyisen toiminnanjohtajan siirtyessä uusiin haasteisiin, haemme kehittyvään toimintaamme uutta toiminnanjohtajaa päätoimiseen työsuhteeseen. 

Toiminnanjohtajan pääasialliset työtehtävät edellyttävät mm:


-vahvaa talousosaamista ja kokemusta varainhankinnasta

-yhteistyötaitoja ja tapahtumien organisointikykyä
-sisäisen- ja ulkoisenviestinnän sekä erilaisten viestintäkanavien hallintaa
-toiminnan jatkuvaa ja pitkäjänteistä kehittämistä

Lisäksi edellytämme tehtävään valittavalta henkilöltä oma-aloitteisuutta, itseohjautuvuutta, reipasta asennetta sekä kykyä työskennellä myös itsenäisesti. Luemme eduksi liikunta-alan koulutuksen ja aiemman kokemuksen urheiluseuratyöstä. Ajokortti ja oman auton käyttö helpottaa työtäsi.


Työ sisältää jonkin verran ilta- ja viikonlopputyötä.

Vapaamuotoiset hakemukset ansioluettelon kera palkkatoiveineen tulee toimittaa 17.7.2020 mennessä sähköpostilla osoitteeseen pirjo.hulkko@pohjois-savonliikunta.fi. 
Lisätietoja antaa talousvastaava Pirjo Hulkko 044 505 3168 tai seuran puheenjohtaja Jouni Tarvainen puh: 050 548 2337


Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.